Tokan viikon kuulumisia

9.8. 2024 klo 21.50 

 Mun pitäis olla jo nukkumassa. Havaitsin tai tajusin yhtäkkiä että toinen viikko on melkein ohi mennä hujahtanut sekin. Mutta ei tääkään ihan turha kokemuksena ole. 

Olen saanut ravittua itseni hyvin. Kasviksia tullut enemmän kuin aiemmin mutta enemmänkin vielä saisi reippaasti lisätä niitä. Mutta hyvä alku tämäkin on toki.

Tänään meni jo alle 96 kg paino jo pitkästä aikaa. 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

6.9.2024

No siihen sitten keskeytyi joskus tämäkin kirjoittelu tokalla viikolla.

Loppujen lopuksi homma ei alkanut edistymään kun tuli niitä raakasuklaita mukaan sun muuta uutta ihanaa, kuten vegaani kookosjätski 3 kaverin jne. No siihen loppui sekin.

Eli tässä ei ollut edes tarkoitus sinänsä laihdutuskuuria harrastaa tästä eteenpäin, mutta niin siinä sitten kävi että hommasta katosi sitten kontrollikin.

Tosin en niin kauheasti kyllä poikennut mutta aina tuli jotain pienempää tai vähän enemmänkin. kaikenlaista, voisi sanoa.

Nyt oon kuitenkin ottanut sen aamusmuutin pienellä hunajahöysteellä eli 1 tl hunajaa siihen vielä laittanut niin avot! Kyllä maittaa!

Sillä pärjään kyllä jo lounaalle asti hyvin. 

Kyllähän noi syömiset tarttisi enemmän tarkkailua ja järkeviä valintoja, eli hedelmiä ennemmin kuin jotain muuta hyvää. Opeteltava. Esim. hunajameloni on aivan ihanaa...

Ja samaan aikaan on alkanut Paulan ketovalmennus tässä jota katselin, mutta enpä nyt siihen ala sitten. En pysty vain olemaan ketolla pitempään. Hetken aikaa sitä pystyy mutta sitten ei enää. Harmittaa kun tuli hankittua sekin...ja sitten selvisi ettei keto vaan kannata mulla. Ja sen tiedänkin sisimmässäni ettei se tule onnistumaan enää. Aikoinaan se auttoi mutta sitten tuli stoppi, kun 2009 lopetin. Sen jälkeen oli turha haaveillakaan enää että sillä mitään onnea olisi saanut.

Nyt sitten elän kilpparin vajikselle sopivalla syömisellä, eli gluteeniton, lähes maidoton ja vähemmän kanamunia. Kalaa olisi hyvä syödä enemmänkin toki. Sen suhteen olen vähän kranttu. Savulohta tai hyvin valmistettu lohi, joka maistuu hyvälle käy. Kalakeitto voisi käydä ilman maitoa. Lohikeitto.

Niin nuo Anni Sirviö, tuo Paula ja Nanakin luulee että kilpparin vajislaisille käy heidän valmennuksensa. No, ei välttämättä. Oikeastaan kilppari tarttee kaloreita ja hiilareita. Eli ei mitään kitudieettiä ainakaan, mutta ehkä sellainen jossa ei sokrua useinkaan syödä jne. Mulla on olemassa lista, mitä on hyvä syödä ja mitä ei.

Palailen tähän paraemmalla ajalla, kunhan saan pureksittua asiaa tarpeeksi. Nyt on välissä nukuttava taas. Raportoin mun tilanteen paremmin paremmalla ajalla.






Kommentit

Suositut tekstit