Kokemuksia, ajatuksia
Nyt olen saanut paljon vahvistusta itselleni kun aloin katsomaan oikein ajatuksella Dr. Sten Ekbergin juttuja näistä hiilareista. En ole nähnyt kellään muulla yhtä hyviä ja selventäviä videoita kuin tällä lääkärillä. Paljon olen irti saanut niistä! Ja vahvistusta monella tavalla että oon oikealla tiellä!
Tosiaankin joo, kyllä varmasti sokerinsietokyky on alentunut. Ei tässä muu auttane kuin vaan ketoilla jatkossakin vaan.
Ei tästä ole tarkoitus tällä kertaa pitkää selitystä tullakaan, mutta voinen jakaa teille mahdollisille lukijoille videoita vähän joita olen kokenut erittäin informatiivisiksi, mutta en nyt tänäyönä vaan paremmalla ajalla.
Mun ei tarvii paljon lisätä enää näihin juttuihin. On hänen videoissaan arvosteltu eri "normidieetit", kalorilaskennat ja teoriat, miten vatsarasva lähtee ja sehän lähtee aina viimeisimpänä muuten. Ei muuta kuin vaan eteenpäin, ollaan tarkkana eikä lipsuta nyt mihinkään vika suuntiin. Syödään oikein ja ravitsevasti. Pätkäpaastoillaan. Nukutaan kunnolla, lyhennetään ruutuaikaa ja pimeällä ei mielellään ollenkaan sellaista. Nyt lomalla oon tämänkin tehnyt aivan päinvastoin. 😂 Mutta kohta on loma ohi ja palataan arkeen.
Joo, on se aika jännä et Suomeen rantautuu viimeisenä nämä uudet tiedot ja pysytään vanhoissa ikiaikaisissa opeissa lääketieteessä. Ei sillä, kyllä on hyvää tietoa ja koulutusta varmasti PT:illä ja niin poispäin, pikkuhiljaa on siellä lämmetty myös ketodieeteillekin näköjään mutta hitaasti. Ei siis enää väheksytä sitä silleen mutta ne jotka ei sitä niin tunne tätä ruokavaliota, elävät kyllä vähän vielä harhakäsityksissä.
Itse ostin Nanan vahvempi sinä valmennuksen ajatellen ja luullen et tämä se nyt on se onni kuitenkin. Toista kuukautta meni ja vatsavaivat kiusasi taas, jouduin oikein sitten päätymään taas gluteenittomaan mutta ei sekään oikein ollut vaihtoehto. Sen lisäksi sain remmottua itselleni vielä tenniskyynärpäänkin. Nyt sitä sit ollaan vaivaisia ja voin tehdä hyvin rajallisesti treeniä, mikä harmittaa ihan sikana.
En huomannut kuitenkaan suurempaa vaikutusta salitreenitehoihin, ehkä voimaa ei niin riittänyt mutta menin rempomaan taas käteni viime maanantaina kipeäksi maastavedoilla jotka työfyssari oli juuri kieltänyt. Pahvi minä! Se tarkoitti siis että ei mitään maastavetoa, ei vain että välttele suurilla painoilla 🙈.
Joo, sellainen täysikäännös sitten tuli mulla tehtyä. Salitreenit jatkuu mutta ruokavalio eri tavalla kuin valmennuksessa. ;) On tääkin että maksoin maltaita tuosta enkä saanut enää perua tai lopettaa tuota. Saahan tässä nyt lukuisia treenivinkkejä sentään sitten. Ei voi mitään sitten.
No, minä sitten soudan vastavirtaan siellä. Heh. 😁 Katson lähinnä treenit ja kaloritavoite-ehdotukset ja makroehdotukset aina välillä. Mutta syön miten syön.
Pätkäpaastoan, noudatan ketotyylillä ruokailua, kierrätän reseptejä makuni mukaan jos alkaa tympiä muuten. Sillä tavalla sitten. Mulla on useita hyviä reseptejä ja varmaan aion tehdä sit aiempien ohjeiden mukaankin välillä. Noudattaen pätkäpaastostrategiaa. Vaihdellen viikottain paastoaikaa tai tarpeen mukaankin tämän jälkeen. Tod näk tuun noudattaa viime syksyn reseptisuunnitelmaa seuraavaksi. Tässä ei ollut paljon uusia ja silleen hyviä kuten viimevuonna nämä reseptit. En tiedä, onko ne tosin satokauden mukaan vai muuten.
Mietin FBF Vipiä, mutta on sen verran hintava että mietin asiaa vielä. Hyvä on, jos voi lopettaa kun tarvis tulee, mutta nyt tulevien aikojen takia en ehkä menisi sinne. Voi olla tiukalla rahat todella kohta.
Sen muuten halusin sanoa, että koin painoni jääneen jumiin, mutta se sitten nytkähti yhtäkkiä torstaina alaspäin. Ja ai niin, olihan ne menkatkin pitkästä aikaa mulla! En olisi uskonut että ne vielä tulee! Sehän se varmaan pidätti nesteitä kans mulla.
Söin tänään taas banaanilettuja mansikoilla, turkkilaisella jogurtilla ja vaahterasiirapilla. En tiedä, aionko joka balanssipäivää noin viettää mutta nyt vietin taas. Ehkä enemmän ketogeenisellä ensi kerralla. Nyt oli vaikea keksiä hiilariruokia, tein aika sekamelskaa sitten. Jasmiiniriisiin sekoitin pestoa ja raastoin cheddaria. Uunikasvikset kaveriksi vielä ja jotkut kebupötköt. Oli kyllä niin vastakkaiset maut että ei jatkooon! 😂 Oli vaan saatava tomaattipyre ja jauheliha pois syötyä.
Katsottava ens viikon ateriat sitten vielä. Hyvät yöt! 😘
Kommentit
Lähetä kommentti