Mietteitä vieläkin tästä matkasta
En pidä tässä nyt erityisemmin ruokapäikkyä, mutta kertaan tuota löytöni pohjalta tätä ruokavaliotani ja valintoja.
Näin erään tuttavan tuolla kaupassa samaan aikaan tänään ja hänkin alkoi ketoilemaan ennen mua ja tunsi Sirviöt ja teki jonkilaista yhteistyötä sen pohjalta heidän kanssaan. Muistan hänet sellaisena että söi mitä mieli teki mutta kuulemma inhosi syödä jotenkin. Hoikkahan hän olikin silloin teininä. Ja jokseenkin miehet perässä juoksi selkeästi ja suositut kaverit oli hänellä, oli tyyliin kylän kerman kanssa. Ei siitä sen enempää sitten mitä hänen menneisyydessä oli kun en tuntenut sen paremmin. Mutta hän on siis vissiin pidemmän linjan ketoilija ja nähdessäni totesin, ettei se keto ainakaan ulkoiseen olemukseen ole tainnut enää tepsiä. Häntä itseään vastaan nyt ei mulla mitään ole, aika neutraali henkilö on.
Katsonpa itseänikin 4 v. ketoilun jälkeen, niin ei siinä kehuttavaa juuri ole. Itse en sen parempi ole olemukseltani. Ja kun on pitänyt laihduttaa lonkkani kuluman takia, en ole ketolla saanut aikaan juuri mitään pitkäaikaista enkä ole pystynyt edes olemaan sillä pitkiä aikoja, tästä kielii varmasti ulkomuotoni. On tullut suuriakin karkkirepsahduksia, milloin pullaa, jäätelöä, keksiä...sitten sipsejäkin kyllä on kulunut. Mä en nyt vaan jotenkaan usko, että tää ketoilu enää pidemmän päälle kantaa eteenpäin. Joten se on menneen talven lumia ja mä sitten jatkan muulla tapaa eteenpäin. Ja nyt pääpaino ei mulla ole liikunta jollen nyt vähän lonkkaa treenaa, vaan se että saisin about 15-30 kg alaspäin. Ja 10 kg aika nopsaan saisi ensin liikahtaa ensi alkuun.
Mun olisi hyvä vaan löytää nyt se kasvisten syöntikin vieläkin paremmin ja hiukan ottaa mallia kaunistavasta joskaan en siihen palaa myöskään enää mutta että kasvisten lisäämistä olisi vaan saatava enemmän kehiin.
Tätä kirjoittaessa oon aivan liian myöhään hereillä, maha meinaa murista ja mä mietin mitä tässä vielä voisi syödä vähän. Ehkä otan puoli purkkia profeel-rahkaa vielä, ei jotenkaan tuo Slanka-pirtelö pidä nyt niin nälkää. Kurkkuakin vois pistellä poskeen ja porkkanaa huoletta.
En ole tottunut pitkään aikaan kokemaan tällaista nälkää joka hiilaripohjaisella paremmin tuntuu, joten on siinäkin miettimistä, mitä kannattaa tehdä ja kasvikset on aika vapaita jotenka voinen porkkanaa tuolta popsia.
Nyt mulla on kuitenkin tavoite ja päämäärä, ensi alkuun tosiaan vauhdikkaammin etenkin kun painoa alas saisin niin parempi olisi lonkan kannalta. Sitä ei yksi kaveri tahtonut oikein tajuta, miten kova tahto mulla on nopeaan pudotukseen alkuun jo, mutta en ehkä ihan lähtisi äärimmilleen menemään vaikka se olikin huipputehokasta 2013.
Kaipaan suorastaan sitä aikaa,kun olin hoikimmillani koko aikuisiällä 2013-14. Se pysyi jokusen vuoden kunnes taas alkoi nousta. Nousi siis kaiken aikaa vähitellen. Harmitti, kun löysin ihanat pinkit toppahousut mutta en ihan mahtunut niihin mutta silti halusin ne. En päässyt sitten ihan siihen asti mitoissani.
Jälkikäteen kun katselen itseäni niinä aikoina, en meinaa melkein tunnistaa sitä näkyä. Olin todella kaita kasvoinen, suorastaan luiseva. Ja solisluu todellakin paistoi. Joten eipä tartte pudotella juuri alle 70 kg varmaan nyt tällä ikää enää painoa. 😂 Se ei olisi enää kaunis näky. Ainakaan kasvoilla. Olisin ihan erinäköinen kuin nyt.
Mutta silleen, nyt kuorimaan pari porkkanaa ja syömään ne vielä iltapalaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti