Kuulumisia 6. viikolta sitten

 Joo, olen koettanut noudattaa tuota suunnitelmaa, mutta tilanteen mukaan olen antanut joustovaraa tehdä kuitenkin mieleistä ruokaa sen sijaan kuin jäisin pähkäilemään, mitä ihmettä nyt tekisin. Toisaalta huomaan, että äkkiä lähtee lipsumaan, jos ei pidä kiinni jonkinlaisesta suunnitelmasta taas.

Paino alkaa lähestyä 2-numeroisia lukuja, mikä on rohkaisevaa tietenkin. Mutta vielä monta kuukautta töitä edessä...tää on taas tällainen matka.

Olen varmistanut onnistumiseni monella tapaa, myös liittymällä Akatemiaan. Toisaalta taas sekin tuntuu ihan ok jutulta, on reseptipankkeja esimerkiksi ja fbf valmennusta sun muuta.

Mulla on ollut nyt lähtöpaino korkeampi kuin viimesyksynä ennen hiilarimaailmoihin sukeltamista. Valitettavasti. Ei mikään hyödyllinen asia. Eli on tässä työtä, mutta pitää toisaalta sitten ottaa niitä kymmenlukuetappeja tähän väliin piristykseksi. Ja innovaatiota tarvitaan. Välillä kaivan muististani jonkun vanhan suosikkireseptin. 

Olisi kivempi tehdäkin päiväkirja, johon merkkailisi miten kokee saaneensa apua vaikka johonkin vaivaan joka johtuu selvästi painosta. 

Ja loppuelämän tavoite on se myös, että jos sen tavoitepainon saavutan joskus, niin on kehitettävä keinot syömisen järkeistämiseen jne.

Vahingokseni kirjoitan tätä aivan liian myöhään, mutta iltakooma nukutti taas mut pariksi tunniksi melkein....

Teen päivittäin jotain asioita, jotka parantaa mun jaksamista. Mutta kuntoilua oon tarkoituksellakin lykännyt siksi, että hoikemmassa kunnossa onnistuu paremmin kaikki.

Liityin vähän liian aikaisin salille nyt. Olen kaivannut toki sinne, mutta tää olomuoto ei vielä ole rohkaissut mua lähtemään sinne vieläkään. Toki jos nyt vielä päästään alle 90 kg jossain kohtaa alkaa jo tuntua paremmalta. Mutta tää on prosessi ja se voi kestää kuukausia. 

Jotain mainitakseni, niin on tuo lonkkakipu hieman paremmalla tolalla kyllä, mutta ei toi toimi vielä normaalisti. Nyt on tullut sellaista et tavallaan astun välillä ikäänkuin harhaan niin sattuu niin vietävästi. Ja vastapainoksi taas sitten vasenkin lonkka alkoi kipeytyä. Eli vieläkin haasteita on, mutta parempaan pikkuhiljaa silti päästy. 

Tässä tämä tällä kertaa. Jatketaan eteenpäin ja tsemppiä kehiin!

Kommentit

Suositut tekstit