Uusiksi ruokavalio taas

 Pitkä aika kulahtanut, kun ehdin ja jaksoin viimeksi kirjoitella. Täällä nyt oon taas mutta vähän eri tunnelmissa, nimittäin olen joutunut lopettamaan tämän kaunistavan ruokavalion häiritsevien ja hankalien puhdistusoireiden (detox) takia. 

En kertakaikkiaan kestänyt enää rampata wc:ssä yli kymmenen kertaa kakalla ennen iltaa...no toi oli vähän liioittelua mutta keskimääräinen ulostusmäärä yhdelle vuorokaudelle kuitenkin oli varmasti. Ja ruokavalio oli jokseenkin myös työläs kun aloitin vielä kaiken lisäksi loisten häädönkin siinä kohtaa. No, en tiedä, pikku narumatoa mulla piti olla ainakin. Niiden häätö joulukuussa jäi kesken. 

Aamuni ovat vähän liian kiireisiä odotteluille koska voi juoda mitäkin eikä aika olisi riittänyt siihen. Sen lisäksi tuli keittiöremonttikin. Aamut olivat liian ja ovat edelleen kiireisiä tiukkoja minuuttiaikatauluja ennen töihin menoa. Tiettynä kellonaikana tein tietyn asian eikä siihen olisi käynyt yhtään myöhästyä tms. tietystä asiasta. Tyyliin klo 6.30 pitäisi jo alkaa valmistautumaan töihin lähtöön....

Kyllä mä niin kaipaisin jotain kesälomaa...

Niin, onhan mulla taas paukahtanut kunnon kuumat aallotkin taas ja koetin siinäkin mielessä tota loisten häätöä harrastaa. Ei se vaikutus nyt kovinkaan selkeä ollut mutta rauhallisempia ne kuumat aallot on vaikka niitä tulee. Ne olivat todella tuskastuttavia joissain eristyshuoneissa työskennellessä erityisesti. Nyt ne on siitä alkaneet rauhoittua jokseenkin kyllä vaikkeivät kokonaan lähteneet.

Joutunut olen tekemään muutoksia etten enää edes sitruunahunavettä ole juonut. Smuuteja oon tehnyt kyllä edelleen. Mutta jotenkin kaipaisin jo lopulta taas vaihtelua ja onneksi tuo keittiö on jo valmis niin voin alkaa taas laittamaan lohkoperunoita halutessani jne. oikeata itse tehtyä ruokaa.

Mulle on ollut käsittämätöntä ostaa valmisruokia mutta nyt alkaa olla sen aika takanapäin. Onneksi!

Joo, en mä oikein tiiä kun on noita koulukuntia vaikka mitä. Nyt on taas Paula 'heinosen opit taas kuunneltuna. Aika paljon yhteistä sillä tuon MM-opin kanssa on joskaan ei ole samanlainen noin muuten. EBV on mainittu jo aika monestikin. 

Mutta hei, nyt hyvää yötä ja toiseen kertaan taas! 

Edelleen kasvispohjaisella olen mutta vähän niinku olen että miten nyt pitäis tehdä.

Kommentit

Suositut tekstit