Miten menee?
Hyvin oikeastaan! Ei ole juurikaan ollut odottamiani ongelmia, ei pohjatonta nälkää tms. ole kiusannut. Paino pudonnut aivan itsekseen nyt noin kuukaudessa noin 4 kg!
Alkuun tuli itseasiassa nopeammin nälkä, en hallinnut syömistäni vielä oikein. Olen ollut pääasiassa sillä linjalla ettei oo niin nuukaa, miten sitä noudattaa 100% ruokavalion runkoa. Alkuun kokeilin einespulliakin jotka ei kuulu ruokavalioon kylläkään. Ja hummusta. Niistä ei saanut mitään "kiksejä". Lounaalla paras olisi syödä perunaa, riisiä jos sopii itselle tai muuta gluteenitonta rasvatonta tms. ja kasviksia eri lajeja ja värejä. Niin että nälkä lähtee, mahdollisimman helposti sulavaa jotta maksan detox jatkuisi. Välipala suotavaa syödä 2 h päästä jos vain ehtii ja pystyy jo.
Olisin toki suonut että enemmän lähtisi painoa, mutta ei tämäkään hullumpi tulos ole, koska vauhti on ihan jees.
Mun on vaikea syöttää Yazioon tarkkoja mittoja ruuista, koska kaikki talousvaakani ovat rikki. En ole saanut ostettua uutta vieläkään. Ei se maksais uutena kuin 10-15€. En vaan näe tarpeelliseksi alkaa punnitsemaan ja gramman tarkkuudella merkata kaikkea ylös.
Olen jonkin verran poikennut viikonloppuisin ruokavaliosta eli tyyliin pakastepannupizzaa tuli 2 kertaa syötyä. Vaikka olikin hyvää, tuli kiintiö täyteen sitäkin. Linssikeittoa ei niin tehnyt mieli mutta näin viikolla tuntuu että voisin taas sitäkin tehdä.
Aika lailla syön "sinne päin" kuin pitää ja totuttelua se on vieläkin. Ihmeen hyvin oon selvinnyt ilman suurempia lihan himoja.
Oikeastaan ällöttää näin jälkikäteen miten ostin harva se päivä 700 gramman sika-nautajauhelihoja ja kuinka paistelin isohkoja pihvejä ja samaan aikaan ihmettelin, kun makeanhimo vaivaa ja vedän rasvaa toisella kädellä. Ei tipu paino, vaikka kuinka pidän kiinni mukamas ruokavaliosta.
Tosiasiassa en ymmärtänyt ketoharhoissani sitä asiaa, että söin päin metsää. Todella päin metsää. En niin vähän vaan todella.
En pystynyt laihtumaan koska maksa oli koko ajan hommissa selvitäkseen siitä rasvamäärästä jota syödä mätin koko ajan. Niin toivon, että elimistöni vielä korjaantuu tästä mihin olen sen onnistunut sotkemaan. Ehkä sen merkkinä olenkin onnistunut pudottamaan painoa ihan kivaa tahtia.
Olen kyllä suunnattoman iloinen, kun tunnen löytäneeni sen punaisen langan tässä hommassa. Se ON totta että ihminen ei ole tarkoitettu syömään pääasiassa rasvaa. Jossain kohtaa se tulee takaisin korkojen kera. Maksan ongelmat, metabolinen oireyhtymä jne.
Nälllä mennään. Koetan muuten kerrankin päästä ajoissa maate, jotenka painun nyt suihkuun. Jo alkaakin ramaista. Aamuja 2 jäljellä vielä.
Kommentit
Lähetä kommentti