Toinen päivä kaunistavalla ja ajatuksia ketomatkastani

 Eilen en rehellisesti sanottuna tosiaan ollut aivan alusta asti kaunistavalla, mutta sanottaisiinko että tää olisi ensimmäinen päivä alusta asti kaunistavalla. Koska eilen aloitin aamiaisen jälkeen. 

Tänään on paino mitattu ja samalla koirankin paino tuli otettua. No sehän on jo 10 kg painava jötikkä! Hupsista! Ilmankos tuntuikin kovin painavalta!

Aion sitten seurata painoa ainakin viikottain taas, tavoite on toki painoa pudotella tässä. Kun saan aina jotain kommenttia että kun en laihduta. Ylipainoinen olen. Siitä ei mihinkään pääse.

Kertasin tuossa itse ketomatkaani heinäkuusta 2019. Mikä oli tulos? Melkeinpä on vatsakatarri! Sitä tässä nyt korjaillaan! 

No niin, pikainen historian kertaukseni. Aloitin ketogeenisen ruokavalion 1.7.2019. Koetin noudattaa mm. keto kickstartin omaa ohjelmaa ja mitä kaikkea, en tarkalleen muista niistä ajoista muuta kuin sen, ettei paino juurikaan pudonnut sillä. Siitä voi löytyä jonkinlaista päiväkirjaa siellä täällä. 

Tuskastuin. Sitten tuli FBF-valmennukset, 2020 aloin niillä ja tulipahan tulosta. Kolme valmennusta kävin läpi ja jonkin verran painoa putos, toista kymmentä kiloa ehkä tai sinne päin. Koetin itse jatkaa matkaani, kunnes sitten tuli Metflex -valmennus johon menin ja se sitten syöksi mut hiilarimaailmaan takaisin. Ja pääsyä takaisin ei enää oikein kunnolla sen jälkeen ollut. Oli vissiin kesällä 2021. 

Huvittaa nyt jälkikäteen Fredu Sirviön heitto 2019 että voit olla vaikka koko loppuelämän ketolla. Hieman epäilin puheitaan. Nythän se nähdään, ettei sillä nyt kovinkaan pitkään voinut olla. Eikä ketogeenisen oikeasti edes kuulu olla pääasiallinen ruokavalio. 

Kauppasivat myös metflexiä aikansa ja odottivat ihmeellisiä tuloksia, en tiedä saavuttiko joku niitä. Ideana oli se, että ollaan välillä ketoosissa ja sitten taas ei. Ei tainnut lyödä leiville tuo juttu. Liekö ollut ihan heidän oma keksintönsä se joka oli melkein samantien unohdettava. En ole ennen sitä enkä jälkeen moisesta enää kuullutkaan.

Eniveis, mä ostin jo heinäkuussa siis kaunistavan ruokavalion valmennuksen ja suhtauduin senkin jälkeen siihen suuresti epäillen. Mutta otin sen varalle silti että jos aloitan sen jossain kohdassa. Ja se kohta tuli nyt. Korjailen ketogeenisen ruokavalion tekemiä vaurioita nyt sitten. Mun piti jo syksyllä kokeilla sitä, mutta sorruinkin vielä fat burning femaleen. No sainhan mä muutaman kilon tippumaankin sillä ja jatkoin samaan tapaan koettaen vaihdella ruokia jotta jaksan jatkaa, pääasiassa herkkuruokia olivat. 

Sitten vielä pätkäpaastoillen, join kahvia silloin tyhjään mahaan aina. Jatkoin hommaa valmennuksen jälkeen jotenkin ja sit päädyin lopettamaan vähitellen pätkäpaastoa, niin sairastuin. Sen jälkeen sitten muuttui homma, alkoi tulla sitä limaa ja yskitti, toista kuukautta jo ja lopulta lääkärille kerroin tytessä.  Hän määräsi keuhkokuvaan, jossa kävinkin ja tulos oli että keuhkoissa ei mitään löydöstä. Hän määräsi myös Somac-kuurin 6 viikoksi. Ei tokikaan kysellyt mitä syön eikä kehottanut muuttamaan ruokailutapojani. Mä otin siitä itse selvää ja totesin, että tää ketogeeninen on nyt nähty juttu.

En laihdu ketolla pätkääkään. Se vaatii sitten kikkailua kuten pätkäpaaston ja muun kuten vaikka urheilun. Joten siinä perustelua, miksi en enää jatka. Ja tietty se rasvan määrä on niin hirvittävä, että pakko sekin rajoittaa nyt luonnollisiin rasvoihin. 

Joo, älkää tuputtako enää sitä ketoa. Mäkin tiiän mitä sanoa vastaan jos niikseen on tarvis sanoa. Joku oli jo tympiintynyt kun medical medium- oppia hänelle tuputettin. 😄 Että sellaista. No en mä sitä aio ainakaan tuputtaa. 

Mut sen mä sanon et tartten kipeästi kunnollisen plenderin! Tänään jouduin sauvasekoittimeen turvautumaan, koska ei kenwoodin plenderi olisi mihinkään pystynyt. 


Kommentit

Suositut tekstit