Jatkoa vielä eilisen postaukseen
Paljon olisi vielä sanottavaa, olen käynyt keskustelua tästä ketogeenisestä erään entisen ketoilijan kanssa, jolla on IBS-diagnoosi. Ei olla niinkään kyllä paljon puhuttu tästä vaan bioresonanssista ja tästä mulle uudesta ruokavaliosta. Unohdin kertoa miltä tää eka päivä nyt on tuntunut.
Eli ihan paljon parempi olo ollut kuin ketogeenisellä viimeaikoina, kun ruokatorvi sitten päätti ilmaista että nyt on liikaa rasvaa kehissä. Yllätyin, miten olenkin kokenut ruuan maukkaaksi, kasviksia myöten. Ilmavaivoja ilmennyt vähän välillä mutta ei liikaa.
Kaikkein paras veto oli tänään keittää kaurapuuroa pieni annos ennen lounasta, syödä se ja kappas, se olikin oikein hyvä idea! Alkoi vatsan valitus vaimentua merkittävästi, kun vielä aamulla tuntui smooti siellä polttelevan. Sitä olikin valtava annos, olisi kahdellekin hyvin ollut juotavaa ellei kolmannellekin. Oli pari oksaa selleriä, kookosvettä, yksi lehtikaalin lehti, romaine salaattipuska, omena, 3 banaania, päärynä ja puolikas sitruuna. Olikin ongelma ensialkuun miten sen teen, koska ei ole niin isoa blenderiä mulla eikä tehokasta. Sitten laitoin kattilaan koko jutun ja sauvasekoittimella sitten sitä pienensin. Loput sitten onnettomalla blenderilläni joka on kyllä ihan en tiiä mihin tarkoitukseen mutta ei smoothielle.
No mitkä on fiilikset? Olen todella tyytyväinen, että ylitin itseni. Tunnen tiettyä vapautta, koska astuin sen rajan yli mitä en ole halunnut ylittää. Luovuin ketogeenisestä monestakin eri syystä, mutta viimeisin oli se mitä vahinkoa oli se saanut mulle aikaan. En tiedä edes vielä mitä kaikkea olen aiheuttanut sillä, kun en ole pitänyt siitä kiinni läheskään niin paljon kuin olisi pitänyt. Nyt sanoisin että lopetin sen tarpeettomana. En pystynyt yli vuoteen rehellisesti olemaan sillä eikä se toiminut tosiaan alun alkaenkaan.
Nyt törmäsin sellaiseen, kuinka monet sitä palvookaan parhaana. Yhtäkkiä joku luulee, että mä olen aloittamassa sitä vaikka olenkin lopettamassa. Mulle eräs mies linkitti oitis Antti Heikkilän sivun, kun mainitsin että ruokavalion muutos tulossa. 😂 Siis ÄÄÄK, en mä mitään ketodieettiä oo aloittamassa vaan lopettamassa! Suon sen toki niille, ketkä siitä tykkää, olkoot sillä mikäli tykkäävät. Mä oon sitä mieltä, ettei se toimi ainakaan mulla eikä ole pitkän päälle edes mielekäs. Loppuu ideat niin rajoitetulla dieetillä välillä. Mutta pahinta on tietty se rasvan määrä. Ei se oo missään nimessä hyvä.
Mä en oo sen nälkäisempi ollut nytkään ja voin syödä aika paljon, koska ei taas ole rasvaa ja lihaa yms. tässä dieetissä, pitää sitten käyttää enemmän marjoja, hedelmiä ja kasviksia.
Koen, että oon ylittänyt itseni että oon ilman lihaa. Joskaan ei ruoka sen edullisemmaksi siitä tullut. Ei vaikuttanut merkittävästi ruokakassin hintaan, mutta toisaalta aika paljon oon saanut ostettua mitä tarvitsen. En tosin jaksa kilokaupalla kantaa perunoita yms. et painaahan kauppakassi enemmän nyt etenkin perunoista, hedelmistä ja juureksista. 😁 Onneksi on reppu.
Paino on mitattu tosiaan, jännän äärellä oon miten käy, alkaako pudota.
Kommentit
Lähetä kommentti