Välissä vähän muutakin elämää

 Jouduin tässä 2 viikkoa viemään rakkaan koirani ikiunille. Sen jälkeen viikko ainakin meni jonkinlaisessa sumussa ja syyllisyyden tunteetkin velloivat. Aivan turhaan, mutta olihan se jotenkin ymmärrettävä tunne. Näin unta Whiskystä reilu viikko sen ikiuneen saatettuamme. Se oli aivan kauhea päivä ja hetki, mutta siitä huolimatta koetin olla kuin normaalisti ja käytiin Whiskyn kanssa lenkki S-markettiin. Tarjosin sille viimeisen aterian - kanankoipea. Leikitin sitä vielä hetken ennen kuin lähdettiin viimeiselle matkalle. Kaikki tuntui niin normaalilta. Ei tuntunut yhtään siltä, että viimeinen päivä sillä olisi ollut. Reippaasti vielä käveli eläinlääkärille. Ei tuntunut todellakaan siltä, että mitään ihmeellistä olisi meneillään. 

Sitten kun istuimme aloillemme, piti vielä käydä läpi vähän asiaa mitä tehdään. En muista, ehkä juttelimme vielä hautauksesta ennen sitä tai jälkeen. Totesin hintoja kuunnellessani ja punnitessa asioita, että ehkä parempi laittaa kumminkin yhteistuhkaukseen. Jälkikäteen ajatellen olisin kuitenkin halunnut ottaa tuhkat, mutta ajattelin siinä vaiheessa että eihän se enää elä, mitä iloa mulle sen tuhkasta enää olisi? Muistuttaisi vain yhä lujemmin, ettei sitä ole enää. Muistan mä sen muutenkin kyllä.

Näin tosiaan unta sitten Whiskystä, tosin ensin näin pahaa unta alkuyön, en kai montaa tuntia voinut sitä katsella. Oli jotenkin tosi outoa, olin yön pimeydessä ja jostain syystä menin kotini ovelle ja ovenraossa kuului jotain ääntä, siellä olikin jokin hiiri tai sellainen. Otin sen käteeni ja aloin ylistää ja kiittää Jumalaa koska tajusin että jotain tässä on pahaa. Oli tavallaan niinku avunhuutona. Uni sitten loppuikin varmaan tovin päästä. Ja taisin herätä. Koin sen ahdistavaksi uneksi. 

Jatkoin lopulta uniani, otin ehkä jotain kipulääkettä tai melatoniinia. Nyt kun muistan, saattoi olla jo aamupuoli pitkällä. Jos oikein muistan. En oo varma. Jatkoin unia ja tällä kertaa oli paremmat unet. Näin Whiskyn edessäni ja se niinku hypähteli sohvalle ensin siinä. Katsoin sitä itkien ja sanoin että voi rakas olen niin pahoillani. Kurottauduin ottamaan sen syllini ja siinä vaiheessa uni muuttui niin että olin istumassa entisessä paikassa missä työpöytäni oli alkuaikoina Whiskyn tultua tänne. Samoin nojatuolit olivat siinä vieressä. Whisky istui mun edessä siinä katsoen hartaasti. Taisin silitellä sitä siinä ja vielä jotain puhella sille. Siinä vaiheessa alkoi sen kasvot muuttua jotenkin erilaiseksi, isommaksi tai leveämmäksi. Siinä kohtaa uni taisi vähitellen loppua. Jäi parempi fiilis.

Heräsin. Olin vielä aika itkuinen sen aamupäivän enkä kyennyt mihinkään lähtemään siinä vaiheessa. Se yksi Sanna laitteli sitten viestiä että joo kyllä hän lähtee sinne ratsutilalle ja voin tulla kyydissä mukaan. Kertoi kellonajan koska tulee. Asia oli sovittu. Mieli alkoi piristyä sitä iltaa kohti ja olin iloinen päästessäni tuttuun seuraan ja tapaamaan myös uuden koiranpennun siellä. Oli se suloinen tyttö! Kun palasin kotia, oli mieli parempi ja rauha sisimmässäni. Menin hyvillä mielin nukkumaan. Kaipasin koiraterapiaa siinä kohtaa todella ja niitä ihmisiä siellä. :)

Siinä kohtaa, kun olin kohdannut tavallaan Whiskyn unessani, tajusin ehkä että ei se koira mulle missään nimessä varmasti vihainen ole tästä. Turha mitään syyllisyyttä kantaa mukana. Ei se tiedä mitään mitä oikeasti tapahtui. Se rauhoitettiin, nukutettiin ja annettiin sen ollessa tiedottomana se tappava annos lääkettä. Se ei yksinomaan tiennyt mistään mitään, mitä tapahtuu. Se vaan et se sattui enemmän minuun eikä siihen. Sitä mä oikeasti suren, että jäi suuri ikävä ja kaipuu, pala minua oli poissa. Olimme niin hyvin hioutuneet yhteen 11,5 vuodessa. Se oli juuri niinkuin pitikin, ettei eläinparka tiennyt, mitä tapahtui. Ei se raukka mistään mulle voi olla pahoillaan tai loukkaantunut saati vihainen. 

Nyt jälkikäteen kun katselin videoita, tunnen tehneeni kuitenkin oikean päätöksen vaikka miten olisin halunnut sitä vielä eteenpäin siirtää. Sillä oli tarpeeksi vaivaa. Se yritti skarpata ja olla vahva munkin edessäni. Vaikka jalat petti, se nousi vaan taas ja katsoi mua et "kaikki ok". Tosin sinä aikana kun tätä odotusta oli, jalat kantoi pitkästä aikaa huippuhyvin. Vain kerran tuli mahalasku sen "hyvän viikon parin aikana". 

Päädyin siihen ja mä tiesin jo, että Whisky saa jatkajan tänne aivan varmasti. Etsin hetken aikaa parista kolmesta rescue-paikasta, mutta se ihana koira jonka olisin halunnut saikin jostain muualta kodin. Oli raskasta käydä läpi niitä eri koira kohtaloita ja "ehdokkaita" minkään niistä sen suuremmin kolahtamatta. Ei ne olleet mulle. Mun seuraava koira on jokin muu. 

Kyselin jo sitten yhdestä kennelistä ja siellä lopulta sanottiin, että kysy sieltä toisesta, siellä olisi nyt pentuja. Kysyin kolmannestakin ja esitin asiani niin että mulle kelpaa aikuinenkin koira. Nämä kaikki cockereita tietenkin. 

Nyt olisi siis mahdollista saada pentu tai aikuinen "rekku". Ja kuinka ollakaan, mun kantapäässä on itselläni patti luomen alla nyt! Voi tulla sen suhteen myös mielenkiintoinen syksy! Meinaa voi olla edessä kenties vaikka leikkaus...ja saikkua. Se on siinä ja siinä, käveleekö tuolla kantapäällä nytkään. Se on soitto tyteen edessä heti huomenna. Nähtäväksi jää, onko peräti sama juttu siellä kuin Whiskyllä vai joku harmittomampi juttu.