Terveys edellä muutoksiin!

 Nythän mä vasta sain aiheen kirjoittaa! Päiväkirja loisten ja polyyppien poistosta! 

Olen koettanut juoda Lidlin light cola limsaa, mutta ei sitä kahta lasia voi ylittää, koska hiilihapot ovat niin vahvoja että mahassa polttelee. En ole juonut pitkiin aikoihin mitään kuplajuomia, joten vaikutus on varsin ikävä. Luulin eilen että omenaviinietikka ärsytti mutta ei, kyllä se on tuo limu. 

Olen saanut suurimman osan yrteistä mutta enää puuttuu oreganoöljykapselit, jotka varmaan odottaa mua lähikaupassa. Samoin suihkupääsuodatin siellä on varmasti saapuneena. Kohta lähden hakemaan ja huomenaamulla on tarkoitus aloittaa häätökuuri 1. Tänään kokeilen jo tuota sahramiteetä jo kumminkin. Sitä olis 2 viikkoa juotava, 70-asteisena pitäis auttaa lonkan kipuun ja niihin kalkkikiviin siellä. Huom, ei ole palannut kipu sellaisena lonkkaan kuin se oli, nyt tuntuu ne ikävät kalkkikivet enää siinä.

Näin siis aloitan ensimmäisen kuurin, jännän äärellä olen todellakin miten tämä homma menee. 

Olin liittynyt optimal keto valmennukseenkin hetken mielijohteesta, mutta ei olisi ehkä paras aika nyt laihduttaa. Olen koettanut sen mukaan osittain syödä jos sellaista ruoka-ainetta on, muuten oon joutunut soveltamaan.

Huomasin nyt että tarttis ostaa toinenkin purkki oregano-öljykapseleita, ei riittäne 60 kapselia noilla annostuksilla pitkään. Nyt niitä oli siellä verkkokaupassa taas 120 kapselin purkki ja miedompaa on kuin se mitä mä oon tilannut. Tekisi mieli soittaa ja kysyä, käykö se vai pitääkö redusoida annosta hieman. 

"Koeajoin" sahramiteen ja sitä voi tosiaan juoda sellaisenaan ihan. Eli joka päivä 1 litra sitä 2 viikkoa nyt. Ei tarvitse kuin 5-6 sahraminlehteä laittaa joukkoon, koetan termariin keittää vettä ja heitän ne sinne, juon muutamassa tunnissa sen noin litran. 

Kipupäiväkirjaa, viimeyönä kipua ei juuri lonkassa ollut, mutta istuminen yövuorossa sai iskiaskivun puolestaan aikaan. En tiedä onko se varsinaista iskiaskipua vai onko se sellaista iskiaslihaksen ärtymistä, helpottui kyllä. Lonkan kipu muuttui kertaheitolla enemmän nivelpintojen kipuun lihaksesta. Vai onko niin oikeastaan että lihaskipu sentään hellitti mutta se nivelpinnan kipu korostuu nyt. Kalkkikiveä löysi bioresonanssilaite, tod. näk. lonkassa sitä erityisesti on.

Muuten selvittelin, niin tuon bioresonanssitipan pitäis toimia sen terapian jatkeena, eli ehkäisee loisten lisääntymistä ja muuta haittaa. 

Ruokaillut en paljon ole tänään, oli ilta aika suklainen taas vaihteeks ja koetin jotain halloumimunakasta tehdä kans, päädyin heittään munasekoituksen suoraan täytteiden sekaan, meni se niinkin ihan hyvin :D.

Illalla olis pitänyt tehdä kanamozzarella uunipaistos mutta aurinkokuivattua tomaattia ei ollutkaan enkä mistään löytänyt. Paistoin muutaman siivun kanaa. Uitin tietysti kanan omenaviinietikkavedessä edeltävästi. Pari kolme kirsikkatomaattia (nekin uitettu jo aiemmin rasiaa myöten samaisessa liuoksessa.)

En nyt varsinaisesti noudata tuota dieettiä ja syön miten haluan itse. Tekisi mieleni kokeilla sitä kaunistavaa, mutta en tiiä kannattaako ennen kunnon kehon puhdistusta sellaista tehdäkään. Pitää siltä Minnalta kysyä siitä miten kauan aineisto säilyy mulla. 

En aio vegaaniseksi heittäytyä kuin joksikin aikaa kokeeksi, muuten en kyllä ole mitenkään lihaa vastaan mutta en mä sitä ylenmäärin syö muutenkaan. Tai saahan kaunistavalla syödä lihaa mutta se on vain kerran päivässä. Tietäis melkoista puhdistusruljanssia kasviksille, hedelmille ja marjoille jatkossa. Mutta siinähän ne samalla menis smoothiejutut putsatessa yhdellä kertaa.

Sellaista, taidan kysyä huomenna siltä Minnalta sen ruokavalion sopivuudesta tilanteessa kun kehon puhdistus on menossa ja loisten häätö. 

Tuntuu jotenkin hassulta ja uskomattomalta että mulla niitä olisi, mutta kaipa se niin sitten on, koska sain heti jo apua lonkan jomotukseen. 😃

Uskonpa todellakin että kaunistava laihduttaa, mutta voiko sitä miten pitkään noudattaa, onkin sitten toinen kysymys. Mun kohdalla on ketogeeninen nähty juttu joka tapauksessa, siihen en näe olevan paluuta mun kohdalla enää. On alettava hyödyntämään kehon ensisijaista polttojärjestelmää myös, en usko että pelkällä ketolla kannattaa koko aikaa olla. Pidemmän päälle se vain hidastaa aineenvaihduntaa. Sanoi sitten Heikkilät sun muut mitä sanoivat. Ei oo vaan mun juttu.

Saa sitten tehdä vaikka lohkoperunoita ja dipata tahiniin tai hummukseen surutta. 😛 Ja kurkkua sun muuta. Kyllä mä aion kokeilla joo. Ainakin kaunis on dieetin kehittäjä, joskin mua mietityttää onko pidemmällä tähtäimellä mun juttu sekään. Ainakin laihtuu taatusti niillä kevyillä eväillä.



Kommentit

Suositut tekstit