Bioresonanssi apuna terveydenhoidossani
Kirjoittelen nyt välillä tämmöisestä asiasta, jota monet pitävät aivan huuhaana. Mulla on ollut pitkällinen lonkkavaiva ja sitä on tutkittu, kuvattu röntgenissä sekä magneetissa. Selittelyjä olen kuullut kivulle, joka muuten oli välillä olkapäässä ja palasi taas lonkkaan. Rahaa on palanut omt:hen ja siitä ollut vain välillinen apu. Kehotettu on fyssarille ja jumppaamaan, mutta kun kipu on jatkuva, ei vaikuta että mikään jumppa siihen auttaa.
Reilu vuosi sitten olin ajatellut mennä bioresonanssiin, mutta peruin kun tulin vakuuttuneeksi että se on hömppää, rahastusta ja huijausta. Niin jäin kipuineni ja vaivoineni ramppaamaan fysioterapiassa - ilman pysyviä tuloksia.
Nyt kun lisää perehdyin näihin asioihin menneen kevään aikana, päätin lopulta lähteä kuitenkin bioresonanssiin, maksoi mitä maksoi. Olin kokeillut kaikkea muuta hyödytöntä eikä salilla treenaaminen tuntunut juuri tämän hetken jutulta. Tosin nyt se edelleenkin jää, koska keskityn elimistön puhdistukseen ja tasapainotukseen.
Minä sitten päättäväisesti lähdin mennä keskiviikkona kohti paikkaa X. Sanottakoon että Marjo Urbanskin luokse joka tapauksessa. Istuin tuolille ja kerroin tarvittavat tietoni, ja sitten alkoi analysointi. Ensin oikean käden sormien akupisteet, oikeassa kädessäni ilmeisestikin zapperi. Sitten varpaista akupisteistä luettiin eri sisäelinten tila. Todella monet elimet osoittivat punaista eli stressitilaa. Vain ohutsuolen pätkä ja virtsarakko olivat osittain vihreitä. Joissakin elimissä oli keltaistakin, mutta en nyt muista enkä näe tarpeelliseksi eritellä näitä muita. Paperilla ne kuitenkin ovat joka on mulla.
Sitten alettiin katsomaan laitteen analysointituloksia ja sitä katsottuani rupesi tuntumaan siltä, että mitä mulla ei ole??? Tässä näkyy olevan koko kroppa aivan mullin mallin! Sain kuulla todella paljon selontekoa enkä muista niitä tarkkaan heti paikalla ainakaan. Mutta tärkeintä oli puuttua lonkan seudun kivun hellitykseen tällä kerralla ja niin se lähtikin - siis suurin kipu lonkasta tällä istumalla! Sinne jäi vielä matojen tekemää kalkkikiveä, joka pitäisi saada pois sahrami "teellä".
Mietin niin monia vaivoja ja ongelmia, mitä mulla on vuositolkulla ollut. Josko monikin saisi päätöksensä kohta näillä loishäädöillä? Josko paino-ongelmani saisi päätökseen?
Joka tapauksessa vointini on aika kohtalainen, mutta välttävä. Siihen nähden hyvä, ottaen huomioon mitä löytyi kropasta. Ja se tietoisuus mulle tuli, että loisia on ihmisen vaikea tänäpäivänä välttää saamasta. Niitä on kaikkialla. Narumadon jos saa pois, niin sitten se on vaarana taas tulla.
Älä koskaan syö mtään pensaista suoraan, kaikki on puhdistettava. Kaikki salaatit, jopa itse kasvattamasi. Ja puhdistus tapahtuu omenaviinietikkavedellä tietyssä suhteessa, vähintään 3 minuuttia.
Kun tuolla olin käynyt, mullistui koko maailmankuvani ja käsitykseni puhtaudesta. Ei olekaan todella terveellistä syödä niitä kasviksia vain vedellä huuhdellen ja juomaveden puhtaudella on suuri merkitys! Monet vaivat voivat olla peräisin ihan hyvin loisista.
Suosittelen jokaiselle tätä avaratavaa kokemusta, muuttuu koko kuva tästäkin maasta!
Kommentit
Lähetä kommentti