Keto keto mikä on keto? 25.4-26.4
Tässä oon jo 4. viikkoa tällä uusi keto valmennuksella ja tässä on mun arvioni. Makeanhimosta en päässyt, edelleen välillä joku herkkuhimo iskee ja sen riivaamana oon ostanut jotain kaupasta joka ei todellakaan kuulu tähän dieettiin.
Olin v.2020 menestyksellisesti FBF valmennuksissa ja jotain taisin ehkä kirjoittaa aiheesta ehkä blogiini. (pitäisi tarkistaa tämäkin asia ennen kuin voin sanoa niin tehneeni.) Elän edelleenkin jojoilun kierteessä ja herkkuhimot pääsivät pahemman kerran valloilleen, kun viimekesänä lähdin metflexille. Ja tämähän johtuu yksinomaan siitä, että kun hh-varastot ovat tyhjät, ne toki mieluusti ensimmäisenä pyrkivät myös täyttymään. Täysin tyhjiksi ne ei kuitenkaan kuulemma menisi mutta kumminkin.
Mulla siis toimi FBF kuin unelma. Pätkäpaaston koin erityisen hyväksi. Se vaan, että jotenkin homma herpaantui vauhdin ollessa erinomainen. Sen lisäksi Anni Sirviö toppuutteli ettei pätkäpaastoa kannata jatkaa ja silleen ja tälleen.
No summa summarum, mun olisi nimenomaan pitänyt jatkaa samaa rataa vielä 1-2 kk silloin, mutta jotenkin se loppus kuin seinään.
Nyt ajattelin ottaa jutun omiin käsiini ja sommitella oman juttuni.
Salille palaisin Soul sistersiin ehkäpä, jos raaskin...uimalan salikin olisi kiva ihan. Mutta tykkäsin Lady Atlaksesta erityisesti, joka se oli ennen omistajan vaihtoa.
26.4 Tiistaina
No nyt kuitenkin mulla on vaikeuksia ja haasteita saamisessa itseäni ruotuun, joten teen ihan itse mitä tykkään. Ajatuksena oli pätkäpaastoilun aloitus, mutta miten ja milloin, pitää vielä sumplia sitä. Eilen illalla menin kauppaan ja satuin olemaan nälkäinen sitten, tuli taas langettua ja tällä kertaa oli lankeemus Fazerin sininen Avec-suklaalevy...😟 että se siitä sitten taas. Oli hyvä illallinen todella kyllä noin muuten kun tekaisin Mozzarella-lihapullat tomaattikastikkeessa, voisin tehdä sitä tänäänkin.
Tänään aamiaiseksi vedin ihan oman pääni mukaan 2 siivua pekonia, halloumia ja paistetun munan, muutaman siivun kurkkua ja fetaakin, kun piti olla turkkilainen aamiainen teemana. Sitä ne turkkilaiset aamulla syövät. Kurkkua, tomaattia yleensä lisäksi ja naan-leipää jota täällä ei saa. Kyllä vielä muistan. Ja sitä jogurttiakin kyllä. Ja koska mulla oli metaboliapäivästä rasvatonta juggea, otin sitä jälkkärikulhoon ja sekaan bonnen hedelmäsosetta sekä ananasrenkaan. Kun kerran nyt pitää hiilareilla leikkiä. Hitsi, munhan olisi pitänyt mennä täysin toiseen valmennukseen! Vieläköhän pääsis Satu Sjöholmin valmennukseen?
No nyt lähdin sitten siihen valmennukseen, toivotaan että pääsen kunnolla sitten lopulta vauhtiin. Mutta aloitus on näköjään hidasta touhua siellä. Katsellaan, mihin tuolla tavalla päästään.
Kommentit
Lähetä kommentti