Pikaiset kuulumiset
Olen nyt appia käyttänyt, enemmän ja vähemmän. Vielä on tehnyt mieli niitä fbf-valmennuksenkin pöperöitä. Välillä on makeakin maistunut, mutta nyt sain katkaistua pahemman makeanhimokierteen ilmeisesti. Huomasin yllätyksekseni, että edes pätkäpaasto ei välttämättä autakaan siihen makeanhimoon aina. Olen nyt katkaissut pätkäpaaston joksikin aikaa kokonaan, mutta voin palata milloin taas huvittaa. Mutta en hirveästi ole innostunut syömään kovin usein hiilariruokia, tuntuu että paremminkin kerää nesteitä jos niitä alan viikottain vetämään.
Tietysti pätkis on omiaan silloin, kun on aamuvuoroja enemmänkin. Silloin on helpompi lähteä liikenteeseen, meitsi tuppaa olemaan aika hidas aamuisin välillä kun tykkäisin vaan olla rauhassa pitkään. Se ei vaan aina onnistu silti.
Appi toimii sivussa, mutta ei tarjoa aina niitä ruokavaihtoehtoja, joita kaipaisin. Valikoima tälläkin hetkellä on varsin rajallinen. Joten pitää sitten itse soveltaa hieman välillä ja sillai. Sitten tulee kivojakin ylläreitä kuten mausteinen juustoinen kukkakaalikeitto. Koetettava vaihdella silti välillä, ettei jumiudu samaan.
Nyt tänään havahduin ilmiöön että pissatti huomattavasti enemmän ja useammin. Arvaan, että painonlähtöä on siten edessä vaikka edellisyön unet jäikin vähemmälle ja nekin oli varsin outoja. En tiiä, joku varsin ei-kiinnostava tyyppi yritti lirkutella muka netissä mulle siinä. Aika erikoinen teema. Liekö sen takia, kun nyt joku ei-toivottu henkilö on koettanut mua alkaa seuraamaan netissä. En tiedä. Viimeaikoina unet ovat todella olleet varsin huonoja. Ikävä ollut herätä pitemmän aikaa. Liekö syy se, että pohtinut ikäviä asioita pidempään.
Nyt tietty huoli tulevaisuudesta on todellinen monista itsestäni riippumattomista syistä. Koronapassit tai sellaiset tekevät tuloaan, että alkaa elämä toden teolla pyörimään koronan ympärillä kohta. Ja ties mitä muutakin vielä keksitään...ajat muuttuvat, mutta ei tällä haavaa parempaan päin enää kehitystä ole.
Oon sulkenut facebook-tilejäni suosiolla myös, kun senkin ympärille mahtuu kaikkea ikävää. Ehkä olen rauhoittuneempi sen ansiosta toki, ettei tarvi olla tietoinen että sulla on stalkkaajia joukko ympärilä. Pystyy relaamaan ja olemaan enemmän oma itsensä. En kyllä kadu sitä sulkemista. Mutta siitä sitten paremmalla ajalla.
Kommentit
Lähetä kommentti