Fat burning femalea ja kohut samaan aikaan
Niin lähdin vielä kolmanteen FBF:ään ja sen alkaessa nousi tietenkin tämä plagiointikohu. Katsoin kyseisen Markku Tikan videon, joka todellakin osoitti mistä oli kyse. Turha sitä on puolustella Annia tässä. Kyllähän tuossa miettimään pisti, onko nyt ihan asiantuntija kuitenkaan ja kuinka paljon tätä tässä on. Toisaalta hyviä ohjeita olen olevinaan saanut, mutta epäilyttämään alkoi, onko tuolla pariskunnalla ihan selvää mikä heidän vastuunsa on. Nähtäväksi jää, mutta tarkkailen asiaa.
Paino on viikon jälkeen n. -1 kg pudonnut. Ja tosiaan alussa iski todella kovaa elluvaje, päänsärky oli kovaa maanantaina viikko sitten ja kulminoitui tiistaina siihen että oksensin aamiaisen jälkeen. Sen jälkeen tankkasin lisää Puhdas+ elluja reippaalla kädellä. Loppuviikkoa kohti hellitti vähitellen. Myös viinikiveä oon kerran pari lisännyt juomaan, kun hermoja on kiristänyt. On se kumma, miten eri tavalla aina tulee se voimakas elluvaje tässä fbf:ssä. En ole koskaan oksentanut kuitenkaan, niin pahaa oloa ei vielä ole tullut.
Olen kyllä rikkonut vähän fbf sääntöjä et söin Lohiloa ja Fananammasia, en tiiä onko vaikutus miten suuri näillä repsuilla. Ehkä oon saanut hiilareita näistä sitten jokseenkin enemmän kuin tällä ruokavaliolla on tavoite. Se voi jäädä ehkä lihaksiin ja lisätä painoa, en tiedä varmasti onko se määrä riittävä siihen mitä noista on tullut.
Palatakseni caseen vielä, totean että kyllähän se luottamusta rapistutti. Kuuntelin kaikki Annin podcastit ja useampi kuulosti luetulta. Onkohan sitten luettu oikein, en tiedä. En ehkä kuuntele niitä jatkossa. Jopa Sakari Peltolakin on kertonut lähteensä jutuilleen, on ymmärtääkseni jonkin sortin opiskelija tai itse opiskelija, lukee eri kirjoja eri lääkäreiltä. Mutta kyllä nyt se pyhimysrengas pääsi tippumaan.
Sen voin sanoa, että itselleni tää FBF on ihan passeli ollut, on monipuolisuutta kun voi välillä pitää hiilaribalanssipäivänkin. Ajattelin ensi kerralla nimittäin sen pitää ja kokeilla illalla ketojuomaa sen päätteeksi. Mutta voin noudattaa itsekin tätä metodia, ei tartte maksaa 50€ kuussa enkä silleen välitäkään olla jonkin orja pitempään.
Hauskasti kertoi tuo Markku Tikka, ettei hän pidä minään ihmeellisyytenä ketogeenistä ruokavaliota vaikka sitä noudattaakin aika ajoin pitkäänkin. Ihmettelen, koska itselleni on parasta aikaa ollut tämä ketogeeninen vuosi, joskaan en aina ole ollut tehokkaasti painoa pudottamassa, niin moni muu asia puhuu ruokavalion hyödyistä. Normaalistihan jos en ole FBF:llä, en tarvitse jatkuvaa elektrolyyttitankkausta. Sen huomasin, kun nyt taas aloin niin sieltä se vaje pamahti ja kovaa, siis suolavaje. Siis olen ketoadaptoitunut. Toinen merkittävä asia on se, että huomaan olevani paljon terveempi. Siihen vaikuttaa tottakai terveellisempi ruoka. Eräs Juhani Knuutikin väittää kuulemma uutuuskirjassaan, ettei ruualla ole vaikutusta terveyteen, ihmettelen kovasti argumenttia ettei vaan haluta sitä tosiasiaa vaan todistaa jotta lääketeollisuus saisi osansa meidän kaikkien elämässä. Nyt jos koskaan yritetään jankata sitä, että hiilari sitä hiilari tätä. Mutta kun mä en voinut hyvin, kun söin sitä sun tätä hiilaria, varsinkin sokeria. Oli flunssa aina oven takana jossain kohti ja se kesti viikkoja.
Viimeksi kun sain flunssan, ehkä viimesyksynä tai talvella, se oli varsin kevyt ja viikossa podettu. Aiemmin oli jopa pitkään yskää ja köhää ennen kuin sain itse flunssan.
Ja sitten se virkeys ruuan jälkeen. Mulle sanoi vanha kollega taannoin töissä et sit väsyttää kun on lounas syöty. Vastasin, että ei mua väsytä, olen virkeämpi vain. Ja tottahan se on kun syö vhh tai ketotyylisesti, ei sun aineenvaihdunta keskity tekemään hiilareista rasvaa (mitokondriot) vaan käyttää rasvaa energiakseen sekä protskuja aktiivisesti. (lähde Sakari Peltolan video hiilarit vs. rasva tmv.)
Mieliala. Toisin kuin Tikka e-kirjassaan väittää että enemmän hiilareita on mielenterveyden kannalta jees, niin ketogeeninen ruokavalio nimenomaan vaalii mielenterveyttä vähäisillä hiilareilla. En allekirjoita ja tuskin kukaan muukaan. En siis allekirjoita edes puoliakaan, mitä Markku Tikka e-kirjassaan kertoo. Tämänhän vuoksi myös jotkut mielenterveyspotilaat kuten tunnettu Katariina Sourikin on päätynyt hoitamaan sairauttaan ketogeenisellä. En tiedä tosin, onko hän enää sitä noudattanut kaiken aikaa. Ohjelmassaan Noitarovio Antti Heikkilän kanssa hän sitä kävi läpi eduskuntavaalien aikaan 2019. Heti sai leiman hänkin siitä hyvästä, kun oli huuhaata julistanut. Hän tähdensi, ettei ollut kuitenkaan ollut Heikkilän dieetillä, niin mitäs sillä oli haukkujille väliä enää. Hänelle oli joku dosentti Turun yliopistolta ruokavalion suunnitellut jos oikein muistan.
Samalla tavalla kuin Tikka e-kirjansa on koonnut hajatiedolla ja omilla kokemuksillaan, ei tee siitä kirjasta sen tieteellisempää, kuin jonkun ketoilijan päiväkirjakokemukset. Nämäkin on todeksi koettu ja eletty itse kukin omalla kohdallaan, mitä vaikutuksia ruokavaliolla on saatu. En mollaa niitä, jotka puhuvat vastaan jos omat kokemukset ovat olleetkin huonot. Minäkin tunnustan, että on niitä ketkä metaboloi paremmin hiilareita kuin me toiset. Tämäkin on ns. tieteellinen tosiasia.
En osaa sanoa, kuinka kovia asiantuntijoita Sirviön pariskunta on, mutta ehkä heillä on se oma kokemus enemmän takana kuin koulutus, kyllä ainakin kerran molemmat ovat todistetusti istuneet luennolla viimevuonna ainakin. Mutta ei tee lainaamista oikeutetumpaa oletettu asiantuntijuus. Oma ohjeeni olisikin että tehkää oma juttunne huolella, joten ei voi kukaan tulla sanomaan mitään jäljestäpäin ja osoittakaa tietämyksenne käytännössä niin myös.
Itse en toki ala nakkaamaan lasta pesuveden mukana nyt. Ketoosidieetti eli ruokavalio on mulle kuitenkin se optimaalinen, vähentää myös hiljaista tulehdusta jonka olen saanut tuntea myös vuoden aikana. En palaisi sokerin ja viljan pariin missään tapauksessa. Huijaan itseäni ennemmin korvikkeilla. :D Ja valitettavasti tunnesyömiseen taipuminen on yksi mikä ajaa näiden syöntiin. Ehdottomista ehdottomin vaikutus on ollut se terveys, kolesteroliarvojen koheneminen ja verenpaineen paraneminen. En toki sano etteikö joskus mullakin olisi hieman korkeampi paine mutta paljon ollut ollut alle 120 yläpaine.
Ja tosiaan aion pitää aina kerran pari kuussa hiilaripäivän jonka suunnittelen hyvin etukäteen. Ja ens kerralla testaan onko NAT-juoma ylipäätään tarpeen koska metabolinen joustavuus kuuluu kuvaan. Periaatteessa se olisi mulle tarpeeton koska oon jo kauan ollut rasva-adaptoitunut, joten tuollainen juoma on paremminkin vain boostia. Ja rahan hukkaa. :) Tässä tää mun anti tällä kertaa.
Kommentit
Lähetä kommentti