FBF:ää vielä

Kun lähdin tälle matkalle, en todellakaan tiennyt mikä edessä odottaa. Nyt olen pohtimassa, jatkanko toisenkin valmennuksen verran. Vai lähdenkö FBF lifeen. Kovasti kallistun toiseen samanlaiseen, mutta myös FBF-lifeen.
Matka on ollut antoisa ja opettava. Opin asioita, kuten sen, miten oikeasti ketoillaan.
Tarkoittaen sitä, ettei se ole yhtä mantelileipien tai pähkinöiden popsimista ja mässäilyä ruualla. Se on itsensä ravitsemista ja kylläisenä pysymistä.
Se on ruuan syömistä mahdollisimman jalostamattomassa muodossa, eli alkuperäisessä muodossaan.
Ei syödä juustoja mielin määrin, ei voita eikä muutakaan rasvaa.
Ei syödä ähkyksi, mutta kylläisyyteen asti.
Voinette arvata, että tää leidi varmasti lähtee jatkamaan tällä linjalla.
Kiloja lähti 6 tällä 4 viikon sysäyksellä, työpuku väljeni.
Voinette arvata, jatkaako meikäläinen tällä linjalla vielä pidempäänkin, ilman kokemista että on ruokavalion orja?

Muun muassa myös pätkäpaasto sopi mulle ihmeen hyvin, meikäläiselle jolle aamiainen on aina ollut syötävä, ilman sitä en ole päässyt edes käyntiin.
Tarkoitus on alkaa sitten mennä tätä tietä, se on uuden oppimista, ettei elämä ole makeita herkkuja lainkaan.
Nyt myönnän, että mulla on 2 purkkia ketojäätelöä ja korkkasin sillä tavalla suolainen lakritsi -maun että maistelin sitä aika jäisenä. Lopputulema oli älläkän makea olo tästä.
Huvitti, meikäläinen rakastanut aina herkkuja, niin ketoherkutkin on jo pienellä maistelulla ällöttävän makeita. Onneks se olo ei silleen jäänyt kuitenkaan päälle pitemmäksi aikaa.
Tässä loppumetreillä meinaa karata jo käsistä ote :D....
Mutta se pätkis, kun sitä jatkuvasti harrastaa (en tiiä mitenkä pitkät ajat ihmiset sitä yleensä noudattaa), siihen tottuu nopeasti etenkin kun syö ketogeenisesti.
Meinasin, että se lienee tulee olemaan mulle helpotus kiireisiin aamuihin jatkossa.

Huomenna pitänen poikkeuksellisesti ketogeenisen balanssipäivän, joten ei hiilareita tule tällä kertaa.
Maanantaina vähän myös höllään hetkeksi, päiväksi, kun lähtö on kaveria tapaamaan Helsinkiin.
Aion toki ottaa onkeeni tuosta FBF:stä, ehkä toisenkin sellaisen vedän tuossa koska painoa olisi hyvä saada pois. Siinä on oltava aika tiukka silleen, ettei millään mantelileivillä koko aika mennä tai muillakaan noilla. Ne on lähinnä itsehuijausta. Myös makeutusaineet päivittäin pois, mielellään kokonaankin.
On toki paljon hyviä ketoreseptejä ja keto kickstartin ryhmäkin niitä enimmäkseen tulvii. Siitä voi joku saada käsityksen että ketogeeninen elämä on herkuttelua kaiken aikaa.
Ja voikahvia vedetään joka päivä. Onhan se eräänlaista joo mutta ei kuitenkaan sellaista ketoa kuin keto pitäisi olla. Samoin leivoksia ei vedetä tuon tuostakin.
Mä en ainakaan niillä mitään laihtunut...olisinpa sen tiennyt jo tai tajunnut aikaa sitten.

Nyt sit FBF on mun juttuni eteenpäin. Mietinnässä tosiaan et jos vedän toisen tai jopa liityn lifeen sekä tuohon tehovalmennukseen sen jälkeen taas. ;)
Toki taukoakin pidän välillä vähän. Tavoite on löytää uusi oikea balanssi ja hoikempi elämä. Siihen olen valmis laittamaan itseni likoon. Tervetuloa hyvinvointi!

Se piti vielä sanoa, että labrat nyt oli erinomaiset mitkä otettiin, myös sain vähän vähentää kilpirauhaslääkitystä, mikä sinänsä ei ole mikään erityinen meriitti.
Vanha kunnon kilpirauhaseni on hyvin pysynyt mukana ketomatkani läpi. Vajaallahan se on käynyt, kun vuosi sitten tarkastettiin, no ei silleen pahoin mutta lähellä oli ylärajaa jo ns. täydellä lääkityksellä.  Siitä sain n. -10 kg pois ja nyt -6 kg. Ja matka jatkuu vielä.

Uusi elämäntapahan tämä voisi sanoa olevan. :)


Kommentit

Suositut tekstit