Kalorit ja paino
Huomasin tuossa laittaessani kaloreita Yazioon ettei näillä kaloreilla suurta salitreeniä voi tehdä. Ilmankos oli yks päivä kova nälkä kun painelin maailmalla. Söinkin sit loimulohta nälän paikkaukseen.
Kyllä se on fakta, että kalorimäärät ratkaisee miten paino putoaa. Jos syöt esim. 1800 kcal, se voi olla okei, mutta painon putoaminen on hitaampaa. Mulla perusaineenvaihdunta on jo 1616 kcal, tai oli. Nyt se on voinut ehkä vähän tippua. Laskin sen laskurilla netissä.
Se tarkoittaa sitä, että pelkkä oleminen kuluttaa noin paljon kaloreita. Nyt oon sit saanut vähemmän kuin sen verran tällä ruokavaliolla.
Tänään on balanssipäivä ja valitsin vaihtoehdon jolla voin syödä hiilareita. Pidän silmällä tietty huomista jo, koska illalla on valmistettava vielä huomiset sapuskat nopeuttaakseni myös aamua, teen aamiaisenkin valmiiksi.
Aamiaiseksi vähärasvainen jogurttirahka kera noin 1 dl pensasmustikoita ja puoli banaania, vatkaimellla sekoitin jotta maut tasoittuvat. Saatan ottaa banaania myös evääksi välipalalle. Protskua on myös saatava. Myös pitää paistaa kanaa uunissa nyt heti, että kerkeää töihin.
Sushia ostin pakasteena, jota täytynee sulatella sitten töissä lisää. Ennen klo 20 pitäis syödä viimeinen ateria jotenka tiukkaa settiä tiedossa koska työpäivä on klo 12-20 tänään.
Täytyy sanoa että oon mieleisiä reseptejä tallentanut kyllä jatkoa ajatellen. Pari kolme herkkuruokaa on jo löytynyt. :) En olisi itse ikinä keksinyt niin hyviä makuyhdistelmiä, joten aion jatkossa noudattaa noitakin aika ajoin.
Joo, kyl noilla kaloreilla taatusti painoa putoaa, mutta mihinkään kovempaan energiat eivät riitä.

Kommentit
Lähetä kommentti