Heipsan! Aloitin sittenkin ketoilun...tietämättä onko meikäläiselle tiukin parhain

No niin, tässä vaiheessa mennyt 5-6 kg, keikkuu siinä partaalla nyt.
Laiskituin kirjaamaan kiireen keskellä, aamut kun olivat tooodella hetkisiä että olisin kaiken voinut mitata ja merkata. Pari minuuttia kului kuin siivillä. Jonain aamuna meni hitaammin kuin toisena jotenkin. Aikataulu kun ei anna lainkaan periksi enkä oo aamuihmisiä ollenkaan.
Pitää herätä, vessassa käydä, pestä hampaat, naamakin pestä. Sit pukea, sit meikkaus johon annan 10 minuuttia. Kun heräämissessioon menee se 20 minsaa.
Sit aamupalasessio, mitä ikinä syönkään, tekeminen kestää 5-10 minsaa riippuen valmistusajasta.
Sit toiset 10 minsaa pitäis syödä. 15 minsaa olis kivempi, mut välillä jää se 5 minuuttiakin hät hätää.
Sit koiran pissatus. Ai niin eväätkin on laitettava jo siinä välissä kassiin, unohtamatta voikahvia.

Koiran pissatus ei kauaa voi kestää aamun kiireessä, kun varttia vaille olis oltava jo matkalla töihin.
Meillä on kasvaneet välimatkat pukkarille huimasti, sinne kävelee minuutin pari nykyään, ennen alle minuutissa olit jo siellä vanhalla puolella.
Muutenkaan ei ole arkkitehtuuria pitkälle ajateltu mitenkään toimivaksi ko. pytingissä.
Toisilla onnekkailla on lyhyempi matka pukkarille kuin mulla. He onnekkaat saivat ensimmäisten joukossa kaappiensa avaimet.

Joo no tänään tää syöminen on mennyt rennommissa tunnelmissa. Tekaisin eilen käytännössä juustotaikinasta juustoiset pepperonipizzarullat. Ne olivat myös aika suolaiset, kuten ketoruoka kuuluukin olla. Pepperonipizza on muutenkin lempparini. Nyt pitää kokeilla pizzaakin jotenkin kätevässä muodossa.
Join elluja veteen sekoitettuna about 1,5 litrassa vettä. Puhdas+:n ketojauhe on sopinut erinomaisesti mulle täydentämään elektrolyyttien tarvetta. En uskalla vähentää vieläkään, ymmärsin että adaptaatiovaiheessa tämä on erityisen tärkeää. Vaikka kohta 5 viikkoa on mennytkin tällä kohta, yhä pelkään vajetta elektrolyyteissä, ketoflunssaa en tähän kaipaa. Oli huonoja oloja jolloin rasva etenkin ällötti ja avokadot sekä pekonit. Nyt pekonit ovat alkaneet paremmin maistua, pidettyäni paussia.

Painoa on mennyt noin 6 kg tässä ajassa, joka on ihan kohtalainen tulos. Tyypillinen kaikissa dieeteissäni joilla oon ollut ja onnistunut. Tää ehkä enemmän kuin hyvä tai paras olis.
Olot on parantuneet kun oon käyttänyt tätä ellujauhetta millä korvaan keto kickstartin oman brändin alla olevan ja on tosiaan ollut jopa parempi, mitään lisiä ei enää ole tarvinnut napsia.
Tilasin mä sitä pari purkkia tuota makeampaakin versiota, on se aika herkkua ja mieluinen mulle, jos uskaltais aina sitä ohessa ottaa.
Ei tullut lainkaan suonenvetoja eli kramppeja sittemmin kun aloin näitä puhtaan elluja käyttää.
Vettä en sen lisäksi paljon ole juonut, ehkä just litran.

Pyrin syömään mielekkäästi ja tekemään kaikkea ketoon sopivaa.
Vaihtelu on kaiken A ja O. Ei samaa ruokaa päiväkaupalla, kaikkeen kyllästyy tosi nopeasti.
Ehkä vähän jo kasvoilla näkyy, ei turvota enää.
Ruoka on hyvää aina kun löydän hyvän reseptin, myös ketodieetti ei vaadi kuntoilultakaan erityisiä, mä en oo voinut kipujen takia käydä nyt salilla, kun innostuin liikaa tauon jälkeen niin lonkka ärtsyillyt siitä lähtien.
Pari kortisonipiikkiä jo bursaan pistetty, nyt koetan ottaa tän viikonlopun iisisti.
Lääkäri laittoi mulle laajan lonkan rtg-kuva lähetteen ja uä:n, jotka molemmat on eri päiville, lisäksi uus lääkärinaika arviointina vielä laittaako leikkausarvioon tästä. Tällä hetkellä sen kaa on hankalaa, kävely ärsyttää ja mikä tahansa rasitus.
2 kortisonipiikkiä laitettu, tällä tokalla kerralla ei lonkka ollut kuitenkaan yhtä kipee kuin silloin, mun oli vaikea päätellä missä kohtaa kipu oli mutta lääkäri sen löysi kun painoi sitä samaa kohtaa mikä oli arka ennenkin. Kipu asettui heti piikistä, mutta siinähän on puudutus samassa.
No saa nähdä, miten mahdollisen leikkauksen suhteen käy, se on vasta pohdinnassa tai tavoitteenakin.
Ei tarvitse vielä protetisoida, jollain pienemmällä operaatiolla se voitais kuulemma hoitaa.
Joten peukkuja pystyyn, saisko kirurgialla apua tähän!

Ei sen kummempaa tässä kohtaa, palaillaan!

Kommentit

Suositut tekstit