Tilanneraporttia...

Nyt se sairastelukierre taas yrittää katkaista hyvät pyrkimykseni muuttaa elämäntapojani.
Teki mieli ruisleipää ja ostin Realia. Ja pyttipannua. Ei jaksa pohdiskella taas mitä ihmettä mä söisin. Menköön nyt näin. Pitäis joo korvata hiilarit kasviksilla, mutta millä sellaisilla?
Jauhelihaa tein ja siihen tomaattipyrettä, creme bonjouria, valkosipulia kynsi ja vähän muutakin maustetta. Mut kyllä mä söisin muutakin välillä. Muutama päivä tällä linjalla kyllästyttää kieltämättä.

Salille pääsin viime viikolla, mutta miten mä nyt sit räkiksessä missään salilla käyn? Ja lomaviikko menee näin...grrrr!!! En muista koska olis näin paljon ollut samana vuonna sairauksia...
Saa sit unohtaa kaiken tältä viikolta paitsi koiralenkit. Voi kääk!!! Ja mä niin tykkään salilla pakertaa...niin parasta se olotila treenin jälkeen, kuin kävelis pilvien päällä! Mutta nyt, joudun pitää jälleen taukoa kaikesta treenistä.

Joo, eihän ne hiilarit ole aivan lakaistu pois maton alle tai koko ruokavaliosta, mutta reippaasti määrää on vähennetty. Treenin jälkeen on sallittu annos vaikka pottua tai riisiä, pastasta en niin oo koskaan perustanut. Mutta nyt menin sitä leipää ostamaan, koska mieli teki. Ja juu, jäätelötötterönkin. :D No kun oon kipeenä.. .peijakas! Eikö silloin edes saisi...???
Nälkä lähti, vatsa kiittää...pyttipannusta ja viipaleesta voileipää. Oli hyvää! Ja hyvällä omatunnolla.

Tästä on useissa käymissäni valmennuksissani puhuttukin, että on syötävä hyvällä omatunnolla.
Ei saisi kokea syyllisyyttä siitä mitä syö. Sen takia tietty olis hyvä tehdä myös hyviä valintoja, mutta jos suhde ruokaan on tällainen yleensä, johtaa se turhaan häpeilyyn ja muuhunkin.
Mutta jos suuntaa positiiviseen ajatteluun, pitäisi sen vahvistaa hyviä valintoja, optimal perfomance painottaa.

Katsoin tallenteistani Vaarallisen laihdutuksen ja omalta osaltaan se puhuu totta, että miten lihavia kohdellaan eriarvoisesti ja laihduttamaan painostaminen johtaa vain jojoiluun. Niinhän se on.
Tutkijat ovat kallistuneet siihen suuntaan, että lihavia pitäisi päinvastoin kannustaa syömään terveellisemmin. Ei saisi syyllistää...
Voi kun oonkin nähnyt elämäni varrella miten törkeitä lihavia kohtaan voidaan olla.
Ehkä kaikki eivät sitä kestä, elävät häpeän alla ja syövät lisää.
Tiedän lihavia ihmisiä minäkin, mutta en voisi heitä tolleen kohdella.
Olen tavannut jopa 200 kg lähempänä olevan, siinä kohtaa kyllä mietitytti että mitenkä nuori nainen on tuohon kuntoon päässyt. En tiedä sittemmin mitä hälle kuuluu, oli joskus 15 v. sitten keikalla töissä muutamia kertoja. Kertoi olleensa raskaana ja kärsineensä raskausajan diabeteksesta ja käyttäneensä insuliinia.
Tietty elämä on hankalaa lihavana, voin kyllä kertoa omasta kokemuksestanikin.
Olen kyllä silti samaa mieltä ettei haukkuminen, arvostelu jne. lihavia lainkaan auta.
Itsekin tiedän useamman kerran paljon laihduttaneena että painon pitäminen samana alhaalla on erittäin vaikeaa.
Nimimerkillä lähes 30 kg laihduttanut ja lihonnut. Useimmiten 20-25 kg olen saanut alas, mutta lihonnut takaisin joka kerta. Kyllä siinä kohtaa tietää epäonnistuneensa.

Suosittelen Anu Marinin kirjoituksia näistä ongelmista niin sulle kuin itsellenikin jälleen kerrattavaksi. Hänen blogiaan siis. Siinä on kohtalotoveri kilppariongelmissa, mutta selviytyjä siinä samalla. Hän on valmentaja, kirjailija, blogisti.
Näpäkkä nainen mielipiteissään.
Myös Kaisa Jaakkolalla on paljon asiallista tekstiä, mm. hyvän olon hormonidieetti.
Siinä hän kertoo, että laihdutus on pahasta, mutta elämänmuutos hyvästä.
Eikä ne tapahdu kerralla tietenkään. On vain kerrattava realiteetit, että paino pyrkii laihduksen jälkeen takaisin samaan painoon aina, joten parempi muuttaa ruokailutapaa, tarkistaa sitä syökö edes tarpeeksi vai liian vähän. Tai syökö liikaa. Nää on melkein noita henkimaailman asioita, tuntuu joskus siltä.

Mutta nyt on kestettävä tää lomaviikko pikkuista räkistä...maltilla. :(